21.1.2018

Pauligin kahvipaahtimon 100-vuotisjuhlapurkki

Peltipurkkien keräily oli pitkään tauolla, mutta jossain vaiheessa viime vuonna annoin itselleni luvan hankkia muutamia uusia ja yhtäkkiä homma onkin taas lähtenyt vähän lapasesta. Viime vuonna hankin ihan valtavan monta uutta purkkia, mutta mitä ihanuuksia olen löytänytkään! Olisi hauskaa kuvailla niitä ihan ajan kanssa, tänne blogiin kun on vuosien varrella päädytty usein juuri peltipurkkien tiimoilta. Tässä nyt yksi parhaista löydöistä:

Pauligin kahvipaahtimon 100-vuotisjuhlapurkki vuodelta 1976 on ollut pitkään toivelistallani. Sitä löytää usein ilman kantta, toisinaan myös kannen kanssa. Purkeista pyydetään välillä ihan reilustikin, usein hinta on ollut jotain 8-15€ välissä. Itseäni on purkissa viehättynyt sen jugend-henkinen kuviointi, jossa pitkähiuksinen naishahmo juo kuumana höyryävää kahvia. Purkki on sisältänyt erityistä juhlavuotiskahvia ja purkin malli ja kuvio on kopioitu 1904 käytetystä kahvitölkistä, joka sisälsi noin kymmenen kiloa Pauligin kahvia. 
Viime keväänä löysin kannellisen purkin eräältä tamperelaiselta kirppikseltä, mutta se oli niin lommoilla, että en hankkinut sitä edullisesta hinnasta huolimatta. Marraskuussa olin taas Tampereella ja eräällä toisella kirppiksellä oli purkki, joka ulkomuodoltaan näytti täsmälleen samalta, mutta sen pinnassa oli kukkakuvio. Otin purkin käteeni ja havaitsin, että kukkakuvio on vain tarramuovia purkin pinnalla. Avasin varovasti tarraa sen saumoista, havaitsin että itse purkki sen alla on tosiaan tämä Pauligin purkki. Hinta oli ehkä 3€ ja purkki muuten hyvässä kunnossa. Otin riskin, ostin purkin ja toivoin sormet ristissä, ettei tarrapinta ole vahingoittanut purkin kuviopintaa. Irroitin tarramuovin ja pelko osoittautui turhaksi. Oi onnea, mikä loistava löytö!
Kuvasin purkin taannoin hetken mielijohteesta lempikahvini (Pauligin Café New York) ja lempikahvimaitoni (Oatly iKaffe kauramaito) kanssa. Vanha kohtaa uuden, mutta lempparit sopivat silti toisiinsa!

19.1.2018

My favourite game

Kirppistely, tuo suosikkiharrastukseni. Kuvasin nopeasti muutamia kirppislöytöjä viime syksyltä tähän päivään ja oikeastihan tässä on vain ihan muutamia. En juurikaan käy enää edes normikaupoissa, mielummin vapaa-ajallani pyörin kirppiksillä. 
Liebskind Berlin on ollut pidempään sellainen laukkumerkki, jonka rouheista malleista ja paksuista nahkamateriaaleista olen tykännyt kovasti. Joskus Liebskindiä sai Stockalta, saakohan enää? Nappasin tuon ison, työlaukulta vaikuttavan veskan matkaani joskus syksyllä 15-20€ hintaan. Ajattelin, että se sopisi hyvin weekenderiksi tai muuten vain enemmän tavaramäärän roudaamiseen. Laukun kunto on lähes moitteeton, se on pehmeää ja paksua lehmännahkaa. Malli näyttää miehekkäältä ja laukun mittasuhteet myös, mutta itsehän tykkään miehille suunnatuista laukuista myös. Kuva nyt ehkä vähän hämää, on siis ihan musta väriltään. Laukun haasteeksi on osoittautunut sen paino, se on siis yllättävän raskas ja kun sen ahtaa täyteen tavaraa on se vielä raskaampi. Mutta tykkään siitä niin, että uskon sen löytävän vielä paikkansa suuressa veskavalikoimassani.

Syyskaudella löytyi myös toinen Liebskind. Ihastuin sata lasissa noihin hapsuihin ja sivujen joustaviin rypytysosioihin, vaikka pohdin hetken näyttääkö tämä vähän vanhanaikaiselta tähän hetkeen. Hapsulaukulle oli kuitenkin selkeä tarve. En muista tämän hintaa enää, mutta se oli jotain vähän enemmän, ehkä 20-30€ välillä. Normaalistihan nämä Liebskindin laukut pyörivät jossain parin sadan euron molemmin puolin, joten sinällään hinta oli käytetystä laukusta varsin passeli. Tämä on ollut oivallinen arkilaukkuna, vetää itseensä reilusti tavaraa.

Minulla on menossa tällä hetkellä jokin kumma viininpunainen kausi taas, suorastaan himoitsen tätä väriä. Sametti on ollut nyt pinnalla ja Uffilta löytyi 2€:lla aikoinaan Paola Suhosen ja Seppälän yhteistyömallistoon kuulunut rusettilaukku. Muistan himoinneeni mustaa versiota, mutta en koskaan raaskinut ostaa sitä. En tarvitsisi yhtään tällaista pikkulaukkua ja nykyisellä elämäntyylillä entisetkin vain keräävät pölyä kaapeissa... toisaalta tämähän taipuu arkisempiinkin menoihin, eikö?

Samettilaukun kanssa samalta uffikeikalta löytyi myös Seppälää oleva mustavalkoinen neuletakki 4€, siitä onkin tullut tämän hetken suosikkineule. Nyt vasta kuvaa katsoessa tajusin, että tässähän on kukonaskelkuvio, ikuinen suosikkini! Matsku on enimmäkseen puuvillaa, tässä on jännä tuplaneulos, joka tekee tästä neuletakista kuitenkin lämpimän talvikeleille. Harmi muuten, että Seppälä meni konkurssiin, siinä meni samalla myös pala suomalaista vaateteollisuuden historiaa!

Samalta reissuilta löytyi myös Gapin korallipinkki puuvillaneule kevääksi, myös 4€ hintaan. Tässä oli hyvä mitoitus ja täyspuuvillaisesta materiaalista iso plussa. 

Mustat nahkakengät niittiremmein ovat uusin löytöni, maksoin näistä 2,5€. Peruskivat kengät arkeen.

Pinkit kiiltonahkaiset Dr. Martenssit (maksoin vain 17€!) ovat yksi parhaimmista löydöistäni, nämä ovat mielestä ihan superihanat ja hullut värinsä ja matskunsa ansiosta! Mutta vaikka nämä ovat käytetyt ja siten jo vähän pehmentyneet, ovat nämä edelleen aika jäykkää materiaalia ja alkavat hiertää nopeasti, vaikka kokokin on hieman väljä. Täytyy vaan koittaa pehmentää näitä lisää, nämä jalassa kun olo tuntuu aina astetta paremmalta.

Lisää löytöjä taas toisella kertaa! Kivaa perjantaita!

13.1.2018

New beginnings

Kuukausien tauon jälkeen olen täällä taas! Tuntuu oudolta ja tuntuu myös hauskalta. Olen kaivannut bloggaamista, erityisesti kirjoittamista. En koskaan ajatellut lopettavani tai että pitäisin tarkoituksellisesti pitkän tauon, mutta sitten arkinen elämä vei mennessään ja kiinnostus tätä juttua kohtaan lopahti täysin. Mietin usein palaavani jotenkin hienosti, uudistuneena, vähintäänkin bannerikuvan vaihtaneena. Nyt on jo useamman päivän ajan ollut fiilis, että haluaisin kirjoittaa ja sitten vain tänään, kun minulla on tässä hetki aikaa ennen työvuoroon lähtemistä, päätin että nyt teen sen. 
Mietin käyköhän täällä enää kukaan, piilotanko näkyviltä kaikki vanhat tekstini, muutanko suuntaa, lukeeko kukaan enää blogeja muutenkaan? Kuitenkin tämä juttu on aina ollut enemmän itseni viihdyttämistä, omilla ehdoillani, joten tapahtukoon se nyt myös niin.
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään dramaattista sitten viime postauksen, joka näkyy olevan elokuun lopulta. Aloitin viime keväänä työpaikassa, jossa jatkan edelleen osa-aikaisesti. Syksyllä työaikani muuttuivat siten, että aloin tehdä myös aikaisia aamuvuoroja ja palautuminen niistä vei ison osan arjesta. Vapaa-ajallani koitin sitten käydä ranskan kurssilla, nähdä ystäviä ja pyörittää pienimuotoista yhden naisen korubisnestä ihan harrastuspohjalta. Minulla oli unettomuutta ja väsymys yhdistettynä pimeään vuodenaikaan... inspiraationi vähän kaiken suhteen oli hetkellisesti kateissa. Nyt kuitenkin alkaa tuntua taas helpommalta ja minulla on myös enemmän aikaa itselleni ja toivottavasti myös enemmän aikaa tälle blogille.
Kaiken tämän selittelyn sijaan olisinkin vain lyhyesti voinut todeta, minulla oli ikävä tätä.

LUX Helsinki 2018


30.8.2017

Tallinnassa

Elokuun alkupuolella kävin pitkästä aikaa Tallinnassa päiväreissulla. Lähtö oli aikaisin aamulla, mutta sitten maissa saikin viettää kymmenisen tuntia. Sää oli ihanan aurinkoinen ja tosi lämmin, kunnon kesäpäivä siis.


Kävimme ystäväni kanssa Karnaluksissa ja yhdessä kangaskaupassa. Tallinnassa näytti olevan nyt todella monia kangaskauppoja ja käsityö- sekä korutarvikkeita myyviä liikkeitäkin useita verrattuna Helsingin tarjontaan. Näistä ajattelin postailla vähän erikseen lisää. Kävelimme keskustaa kohti. Tykkään Tallinnassa ihan hirveästi siitä, että sen katukuva on niin vaihtelevaa: on vanhoja kauniita taloja ja niiden seurana yhtäkkiä jokin ultramoderni rakennus, jossa on kuitenkin jotain tyylillisesti tosi jännää. Kaupungissa tunnutaan myös rakastavan näitä molempia ulottuvuuksia - vanhaa ja uutta rinta rinnan. Kävelymatkallamme poikkesimme myös Humanassa, tämä liike taisi olla nimenomaan keskittynyt vintageen.
 



Keskikaupungilla kiertelimme aikamme muutamissa kaupoissa, tein hankintoja yhdessä taidetarvikeliikkeessä ja kävimme Créme de la créme -parfyymiliikkeessä nuuhkimassa muodikkaita niche-tuoksuja.


Parfumeria on siis keskittynyt vain laadukkaisiin ja hieman erikoisempiin tuoksuihin. Sisustukseltaan se on todella tyylikäs ja hintatasoltaan - noh, supertyylikäs! Tuoksuja oli niin moneen lähtöön, mutta mieleen jäi ihana ruusuntuoksu sekä puhdas jasmiinin tuoksu, joka oli huumaava.
Ketjumuotiliikkeistä poikkesimme vain Massimo Duttilla, josta ystävä hankki kuumaan päivän sopivamman puseron sekä minun toiveestani River Islandilla, jonka muistin kivaksi kaupaksi. Yhtä ihanaa hippihelymokkalaukkua haikailin, mutta onneksi jätin sen kuitenkin ostamatta.



Syömään menimme vanhaan kaupunkiin. Päädyimme jollekin kivalle terassille, josta sai ihan kohtuuhinnalla kohtuullista ruokaa (yllättäen ravintolan nimi ei jäänyt mieleen) ja ruuan jälkeen menimme kahville somaan Pierre's Chocolaterie'en. 




Paikka oli tunnelmallisella sisäpihalla, sisustettu erilaisilla vanhoilla esineillä ja tekstiileillä boheeminen vanhaan pariisilaiseen tunnelmaan ja sen valikoimaan kuului mm. ihanan tuhtia suklaakakkua, jota en jaksanut syödä loppuun asti!!! Sinne täytyyn päästä ehdottomasti uudelleen. Ainoa miinus olivat huonosti käyttäytyvät urpot suomalaisturistit, joiden käytöstä ei voinut kuin häveten kuunnella sivusta. (Huom! Kuvissa näkyvät henkilöt eivät liity tapaukseen!)







Matkasuunnitelmassa oli käydä Telliskiven alueella, mutta skippasimme sen ja jäimme kuljeskelemaan vanhaan kaupunkiin, joka olikin erittäin hyvä idea. Oli ihanaa kulkea ja ihastella pastellinvärisiä taloja kauniine yksityiskohtineen. Turistimassoja oli joka paikassa, eniten pääkaduilla, mutta sivukujilla oli ihanan rauhallista.




Poikkesimme Aleksanteri Nevskin katedraalissa, joka on yhtä upea niin ulkoa kuin sisältä. Sisällä oli käynnissä jokin ortodoksinen iltamessu. Vahva suitsukkeiden ja mehiläisvahatuohusten tuoksu, katosta alas lankeava iltapäivän kirkas valo ja uskonnollinen, itselle vieras rituaali liturgisen laulannan säestämänä, johon paikalliset osallistuvat ja jota turistilaumat ihmettelevät - tunnelma oli hyvin mieleenpainuva.

Kävimme vielä Piiskopin näköalapaikalla, johon olen jostain syystä kovin tykästynyt. Tässä vaiheessa kello oli jo sen verran paljon, että lähdimme vähitellen takaisinpäin kohti satamaa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan reissu oli jotenkin todella onnistunut ja tosi ihana. Tykkään Tallinnasta kaupunkina aina vain enemmän, joskus olisi taas kiva päästä sinne useammaksi päiväksi. Olisi ihanaa myös tonkia kangaskauppoja ja käsityöliikkeitä pidemmän kaavan mukaan. Inspiroivia juttujahan kaupungista löytyy joka lähtöön.

11.8.2017

Mathildedal

Muutama viikko sitten oli fiilis, että pitäisi päästä pois kaupungista, vähän uusiin maisemiin. Ystävän ehdotuksesta päädyimme kesäpäiväretkelle Mathildedalin ruukkikylään.


Mathildedalin ruukkikylä sijaitseen Teijon kansallispuistoalueen kyljessä, lähin kaupunki on Salo. Se on oiva kulttuurikohde, jossa vanhat ruukkirakennukset kertovat alueen pitkästä historiasta, mutta toimivat nykyajan ihmisille myös kuriositeettina kauniin luonnon keskellä. 

Alueen historia ulottuu aina 1600-luvulle asti. Viktor Zebor Bremer perusti ruukkitehtaan 1852 ja nimesi kylän vaimonsa mukaan Mathildedaliksi. Mathildedalin ruukkitehdasalue koostuu kuudesta rakennuksesta, vanhin niistä on 1700-luvun lopulta. Bremerin myötä ruukki erikoistui raudan tuotantoon ja tuotantoa jatkettiin aina vuoteen 1901 asti. 1900-luvulla ruukissa valmistettiin maatalouskoneita ja -laitteita, vuosisadan puolivälissä siellä koottiin moottoreita ja purettiin laivoja. Tehdas on toiminut myös autoalan kokoonpanotehtaana. Valimo tuotti raidevaihteita ja -risteyksiä. Mathildedalin ruukin teollinen toiminta päättyi 1978. Vuosisatojen aikana se ehti toimia satojen ihmisten työpaikkana ja ruukin oma museo esittelee sen teollisuustoimintaa kautta aikojen. 1980-luvun lopulla alueesta puuhattiin matkailukeskusta. 1990-luvun lama ajoi hankkeet konkurssiin ja alue oli käytännössä autiona melkein 25 vuotta, kunnes vuodesta 2003 lähtien sitä on kehitetty sen nykyiseen muotoon, jossa se toimii sekä kulttuurikohteena, mutta myös taas työpaikkana.

Vanhoissa, rouhean kauniissa teollisuusrakennuksissa on modernia toimintaa, kuten käsityöläispuoteja, antiikkia, ravintoloita, kahviloita sekä alpakkakehräämö tehtaanmyymälöineen. Tehdasrakennuksessa toimii myös vuokrattava juhlatila, joka oli meidän siellä käydessämme sen verran auki, että ehdimme kurkistaa ovelta sisälle. Näytti aivan ihanalta! Kylänraitti on jännä yhdistelmä ikäänkuin suurta, luonnontilassa olevaa puistoa, jossa vanhat ja täysin modernit talot ovat vierekkäin.




Kiersimme lähes kaikki paikalliset puodit läpi. Second chance -vaatemerkin ja PetriS chocolate roomin yhteinen puoti oli tosi nätti. Second chancen oma mallisto sekä muiden merkkien tuotteet oli selkeästi valikoitu paikan henkeä ja tyyliä ajatellen. Artesaanimeininkiin sopivat myös käsintehdyt suklaat, jotka muuten jotenkin jännästi unohdimme, vaikka niiden äärelle piti palata myöhemmin!



Alpakat laidunsivat kylätien varrella olevissa aitauksissaan sekä kehräämörakennuksen takana. Sympaattisia eläimiä, jotka näyttävät jotenkin hassuilta suomalaisessa luontoympäristössä pitkine, taipuisine kauloineen. Ne tuijottivat suurilla silmillään, mutta tuijottelijoihin tuttuneina jatkoivat vain reteästi omia touhujaan - hengailua ja syömistä siis.


Kehräämössä on omaa pientuotantoa eli lankoja ja erilaisia tekstiilituotteita, asusteita ja vaatteita. Ruukin kehräämön sivuihin voi tutustua täällä.

 Kylätiellä oli vanhoja katulamppuja, jotka toivat mieleen Narnian. 

Kylästä löytyy myös oma pienpanimo sekä leipomo, jonka puodissa kävimme. Ravintola Terhon takaterassi oli todella hauskasti ja ajatuksella ajan henkeen laitettu.

Hauska retkikohde tämä Mathildedal! Suosittelen lämpimästi. Kävimme vielä Salon keskustassa vohvelikahveilla ja pyörimässä kaupoissa. Salossa on ilmeisesti hyvä kirppistarjonta, mutta se jäi nyt toiseen kertaan.

9.8.2017

Ajattele paikkaa, joka tekee onnelliseksi

Viime kesänä se jäi jotenkin välistä, en käynyt siellä kertaakaan. Tänä kesänä sinne oli päästävä, vaikka edes kerran. 
Tietenkin juuri silloin, kun lämpöasteet ovat yli kahdenkymmenen, aurinko paistaa ja lautoille joutuu jonottamaan, jotkut jopa toista tuntia. Mutta sitten kun sinne pääsee, lautalta maihin, vaaleanpunaisesta muurista sisälle, mukulakiviteille, saaren toiseen päähän aina rantakallioille saakka. Sinne, mistä suuret laivat lipuvat ohi ja niiden jälkeen tulevat valtavat aallot, rantaan tyrkyävät vaahtopäät. Lokit luonnollisessa olotilassaan. Merta niin kauas kun jaksaa katsoa, sileät ja lämpimät kalliot paljaiden jalkojen alla.

Eväät maistuvat siellä paremmilta, tekee mieli piirtää, vaikkei ole tehnyt mieli tehdä niin viikkokausiin. Mereen on pakko päästä uimaan, vaikka vesi on kylmää ja rannat kalliot niin liukkaita, ettei tiedä miten sinne veteen pääsisi.

Muutama tunti, sitten matka saaren läpi takaisin lauttarantaan.

Tunnen ihmisen, joka asuu siellä. Kesäisin turistit ovat kuulemma riesa. Aina tuulee. Taloissa on hometta. Asunnoissa kummittelee. Palvelut ovat mantereella. Mutta ne ihmiset ja se kylämäinen tunnelma. Hän ei aio muuttaa pois sieltä koskaan. 


Illalla sanon, että olipa kiva päivä. Olen onnellinen. Sanovat, että kun ahdistaa, pitäisi ajatella paikkaa, joka tekee onnelliseksi. Mielikuvamatkailla. Kotona tuijotan tuhruisia puhelinkuvia ja huokailen sydän sykkyrällä. Olipa taas yhtä ihanaa.
Ihana Suomenlinna.